27.3.14

Iltakävelyllä

Tiistain tapahtumien muistot ovat alkaneet hälvetä ja arki on palannut kutakuinkin normaaliksi.
Käytiin pitkästä aikaa A:n kanssa kahdestaan iltakävelyllä. En tosiaankaan muista milloin viime kerta on mahtanut olla. A polki pikku pyörällään (joka muistutti ison "kunnollisen" pyörän tarpeesta, lisätään hankintalistalle!). Käytiin läheisellä mäellä ihailemassa maisemia ja laskevaa aurinkoa. Valoisat illat, maan tuoksu, lintujen laulu. En tajunnut miten kova ikävä niitä oli ollutkaan. Tänä vuonna olen ollut erityisen iloinen kevään tulosta.













26.3.14

Säikähdys

Tiistaina herättiin tavalliseen tapaan. Aamupalan jälkeen tytöt leikkivät olkkarin lattialla, itse makoilin sohvalla selailemassa hajamielisesti kirjaa. L nousi rahia vasten seisomaan ja heiluttelemaan touhukkaana lelua. Horjahdus. Hups, L kaatui ja pää kopsahti lattiaan. Sattuuhan näitä. Otin L:n syliini ja rauhoittelin. L parkaisi ja silmät rutistettuna kiinni huusi hetken äänetöntä huutoa, sellaista jota seuraa aina uusi parkaisu. Sitten tapahtui jotain outoa. L hiljeni sylissäni. Uutta parkaisua ei kuulunutkaan. Katsoin ja huomasin tytön menneen veteläksi. Silmät olivat puoliavoinna, katse suunnattuna yläviistoon. Tuntui kuin päälle olisi kaadettu kylmää vettä. Yritin herätellä L:llää, mutta mitään ei tapahtunut. Ei. Tämä ei voi olla totta. Tilannetta jatkui noin puoli minuuttia, jonka kuluttua L virkosi vähän ja alkoi itkeskellä. Soitin hätänumeroon. Selitin tilanteen ja ambulanssi luvattiin lähettää heti. Ensihoitajien saavuttua L oli jo kutakuinkin normaali. Elintoiminnot todettiin normaaleiksi, kaikki kunnossa. Saimme ohjeet seurata tilannetta kotona. Jos merkkejä tilan huonomisesta ilmenisi, soittoa vain uudestaan ja sairaalaan.
Jatkettiin päivää mahdollisimman normaalisti, L nukkui ja söi, puuhaili tavalliseen tapaan. Istuin vieressä L:n leikkiessä polvien varassa omiaan. Vilkaisin A:n puuhia ja kops L pyllähti taas, melko hallitusti, mutta itku tuli silti. Ja sama toistui. Ensin huutoa, äänetön itku, tajunnan menetys. Soitin hätänumeroon uudestaan, kuten oli käsketty, ambulanssi saapui uudestaan, tällä kertaa eri porukka. Täytyy sanoa, ettei hoitajien käytös ollut ystävällisimmästä päästä, lähinnä vaan ihmettelivät mikä tilanteessa muka oli niin kamalaa. Kehottivat menemään Lastenklinikalle "jos jokin huolettaa" (jonka toki olisin kyllä itsekin tehnyt vaikka heti ensimmäisellä kerralla, jos vain näin olisi esimerkiksi hätäkeskuksessa neuvottu...). Luulisin kyllä, että suurin osa vanhemmista olisi ollut huolissaan vastaavassa tilanteessa, enkä voi kun ihmetellä hoitajien käytöstä. Toki ymmärrän, että heidän työnsä on hoitaa akuutteja välitöntä hoitoa vaativia tilanteita, mutta minä myös olin toiminut ainoastaan puhelimessa saatujen ohjeiden mukaan, joten... Oli miten oli, Kelloseppä oli tässä vaiheessa tullut kotiin ja ambulanssin mentyä pakkasimme lapset autoon ja ajettiin sairaalalle. Olin soittanut sinne aiemmin ja meille luvattiin, että saamme tulla poikkeuksellisesti ilman lähetettä tarkastettavaksi. Vietimme sairaalassa kaikkiaan neljä tuntia erilaisia kokeita tehden. Mutta mitään ei löytynyt. Sydänkäyrä normaali. Verikoe normaali. Neurologiset testit normaalit. Tytöstä ei löytynyt kerta kaikkiaan mitään vikaa. Käsiään levitellen lääkärit lähettivät meidät takaisin kotiin. En voi kieltää, etteikö olo olisi hieman tyytymätön, vaikka uskon kyllä lääkäreiden tehneen parhaansa ongelman ratkaisemiseksi. Oman lapsen terveydestä kun on kyse, on olo väkisinkin epävarma ja huolestunut. Ainoat veikkaukset, joita meille kohtausten syyksi esitettiin, oli joko kivusta johtuva hetkellinen sydämen pysähdys, tai affektikohtaus, jossa lapsi ns. huutaa itsensä tainnoksiin. Itse veikkaisin ennemmin jälkimmäistä, kun molempia kertoja edelsi juuri tuo pitkä "hengenvetämättömyys", mutta voiko todella lapsi menettää tajuntansa alle minuutin itkemisestä? Toivoisin saavani jotain vastauksia, mutta voi hyvin olla, että jäämme niitä vaille.
Tämä päivä on sujunut onneksi tavalliseen tapaan, eikä muutamat itkutkaan ole johtaneet muuhun kuin kyyneliin. Jäämme seuraamaan tilannetta.






22.3.14

1001 tarinaa

Tänään käytiin Itäkeskuksessa Stoassa katsomassa 1001 tarinaa -näyttelyä. Täältä voi kurkata ja lukea lisää.
Olipa kyllä ihana kerrassaan! A tykkäsi tosi paljon ja halusi koluta näyttelytilan uudestaan ja vielä uudestaan. Välissä käytiin askartelemassa alakerran pajassa naamarit. Tällä kertaa oltiin syöty ruoka jo kotona, joten hörpättiin vaan kahvit. Silmäilin kuitenkin Cafe Stoan todella lupaavan näköistä brunssia, joka pitää kyllä ehdottomasti käydä joku kerta testaamassa!














20.3.14

something old something new something blue







Nostalginen lapsuuden lempparipeli
Neulepaita kirppikseltä
Breathe / Juliapott
Kapselikeitin Kellosepän synttärilahja siskoltaan
Raidallinen Marimekko kirppikseltä
Jakkara nimpparilahja äidiltä

18.3.14

Kiipeilyä

L on oppinut kiipeilemään. Ja haluaa tehdä sitä tietysti mahdollisimman paljon. Niinpä niin, se on juuri sitä miltä kuulostaakin. Nykyään saa tosissaan olla ne silmät selässä. Mutta onpahan vaan taitava tyttö!










17.3.14

Kevät moi

Mitä meninkään sanomaan kylmistä ilmoista... Sieltähän sitä sitten tuprahti, lunta taivaan täydeltä.
Nyt sitten kaihoissani selailin kuvia viime viikolta, kun vielä oli kevät...
Aurinko sentään paistaa kauniisti. Ja pääsevähtän kohta käyttöön A:n uudet sadevaatteet kun lumi ja jää sulaa taas loskaksi. Nyt pitää vaan sairastaa tämä kevätflunssa pikaisesti loppuun niin päästään vihdoin kunnolla ulos aurinkoon!









14.3.14

Maailman hienoimmat sukat

Sain postissa mummoni kutomat villasukat. Mummoni, joka yli kuusikymmentä vuotta luuli, ettei osaa kutoa laisinkaan. Ja katsokaa nyt näitä! Varressa lempparikuosini Marimekon Muija. Nämä saa melkein toivomaan kylmiä ilmoja takaisin.