30.1.14

Tadaa

L on niiin innoissaan uusimmasta taidostaan. Ylös noustaan kaikkea mahdollista vasten. Usein omaa tasapainoa tai tuen luotettavuutta varmistamatta ja välittämättä onko ketään ottamassa kiinni.
L:n poskipäätä koristaa tällä hetkellä mojova mustelma.




27.1.14

L 8 kk

Viimeisen kahden kuukauden aikana L on oppinut tosi paljon uusia juttuja. Ensinnäkin parin viimepäivän aikana L on noussut seisomaan. Ihan kunnolla seisomaan, ihan itse! Konttauskin sujuu melkein, L nousee itse kontilleen ja heijaa ees taas, nostaa kättä ensimmäiseen askeleeseen ja jää paikoilleen hölmistyneenä ihmettelemään mitä seuraavaksi oikein kuuluisi tehdä. Mutta ihan varmana L sen lähipäivinä keksii.
Unet on menneet huonompaan suuntaan ja alan harkita unikoulun aloitusta. Luulisin, ettei se tämän tytön kanssa ole mitenkään mahdottoman vaikeaa, L on aika sopeutuvainen mimmi. Mutta jotenkin on kuitenkin laiskottanut liikaa ja olen lykännyt hommaa toistaiseksi tuonnemmas. Ei pidä kuitenkaan odottaa liian kauan, koska jos tätä linjaa jatketaan, alan olemaan liian poikki mihinkään ylimääräiseen taisteluun. Alkuyö menee kyllä rauhallisesti, mutta klo 1-2 aikoihin alkaa syöminen, joka jatkuu klo 4-5 asti, jonka jälkeen L onkin ihan virkku ja valmis heräämään. Olen tunnin-parin suostuttelun jälkeen onnistunut monesti tainnuttamaan innokkaan höpisijän, mutta klo 6 soi Kellosepän herätyskello ja A usein nousee samoihin aikoihin, joten varsinaista iloa L nukkumisesta ei siinä vaiheessa enää ole.
Liekö tästä valvomisesta ja väsymyksestä johtuvaa, vai muuta ikävaiheen tuomaa kriisiä, L on alkanut olemaan todella paljon mun perään. Oikein äitin tyttö! Vähänkin jos on joku kurjuus, nälättää, väsyttää, sattuu, muuten vaan ärsyttää, on äidin syli se ainut paikka joka kelpaa, eikä tosiaankaan mikään muu. Tämä tietysti vaikeuttaa aika paljon esimerkiksi niitä tilanteita, joissa A uhmakohtauksessaan vaatii huomiota (ja nykyään tietysti juuri äidin perään itkee hänkin). Olen joutunut ratkaisemaan nämä useammin L:n voitoksi. Pidän pääsääntöisesti yllä periaatetta, että pienintä pitää ymmärtää, koska tälle esimerkiksi odottamisen käsite on täysin vieras ja kohtuutonta sellaista on mielestäni näin pieneltä vaatia. A saa toki myös myönnytyksiä tarpeen vaatiessa ja apua aina kun mahdollista, mutta jotenkin tämä nuorimmat ensin -järjestys on käynyt mun logiikkaan parhaiten. Epistä? Traumoja? Luotan siihen, että L:n kasvaessa nämä jutut tasoittuu ja ne mitkä ei tasoitu, saavat sitten aikuisena terapioida minkä jaksavat... Täydellä tuellani tietysti. Heh.
Mutta palatakseni itse asiaan, noin muuten L:n elämä on sujunut kuten ennenkin. Ystävällistä hymyilyä, tyytyväistä ruokailua (kaikki menee, peruna, porkkana, kukkakaali, kesäkurpitsa, bataatti, mango, aprikoosi, päärynä, omena, kaura, avokado, banaani, vadelma, mustikka, you name it!). Uutuutena on tullut jokeltelu, väy väy väy tai  ppa ppa useimmiten. Hullun söpöä tietysti!
Mitään mittoja ei ole nyt antaa, kun neuvola on vasta huomenna, mutta noin näppituntumalla sanoisin, että hyvin on kasvanut!






25.1.14

Leffassa

Tänään käytiin A:n kanssa katsomassa Onneli ja Anneli. Tämä oli A:n ensimmäinen kerta elokuvateatterissa. "Jännittää..." A sanoi useamman kuin kerran. "...Mutta kivalla tavalla!", muisti kuitenkin aina lisätä. Tunnelma oli tosiaan kivalla tavalla jännittynyt. Valikoitiin irttarihyllystä karkit ja A sai antaa itse oman lippunsa revittäväksi. Innosta kihisten noustiin melkein ylimmälle penkkiriville istumaan. A:ta nauratti kuinka pieniltä kaikki alemmilla riveillä näyttivät ja hämmästeli, miten niin pieniä lapsia voi olla elokuvateatterissa. (Todellisuudessa A taisi olla katsojista siitä nuorimmasta päästä). A on aika herkkä koville äänille ja olinkin kotona jo valmistellut tyttöä siihen, että äänet saattaa olla kovia. A kipusikin jo ennen elokuvan alkua vähän levottomamman trailerin aikana syliini turvaan. Mutta sitten alkoi elokuva. Heti ensimmäisen kuvan nähdessään A henkäisi ihastuksesta ja silmät selällään istahti mukisematta omalle paikalleen. Ja olipa se elokuva tosiaan jotain! Elokuva pursuili pastellivärejä, kermaleivoksia, söpöjä eläimiä ja taianomaista ihmetystä. Hahmot olivat sopivan selkeitä, mutta aidon tuntuisia, kerronta oli rauhallista mutta tarpeeksi kiinnostavaa. Tämä oli kyllä just nappi meidän tytölle ja uskoisin, että monelle muullekin. Itsenikin alkoi tehdä mieli saada kotiin karkkivärejä ja röyhelöitä, heh.
Kamera jäi tällä kertaa kotiin, mutta taidan tästä ispiroituneena alkaa teeskentelemään asuvani pitsihuvilassa ja tekemään ihanan imeliä vaaleanpunaisia postauksia. Aina. Varokaa vaan!


24.1.14

Risat pois

Tänään käytiin A:n kanssa lääkärissä, joka kurkisti kurkkuun ja antoi tuomion: kitarisat on leikattava. Eli nyt ollaan leikkausjonossa ja odotetaan jännittyneinä ilmoitusta tarkemmasta ajasta. Sinänsä helpotus oli, että leikattavaksi tulevat juuri kitarisat, eikä nielurisat, niiden leikkaamisen kun olen kuullut olevan paljon rankempi ja kivuliaampi toimenpide. Kuitenkin mieleen tulvii kauhukuvia ja huolestuneita kysymyksiä. Meneekö kaikki hyvin? Kuinka kipeä lapsi on leikkauksen jälkeen? Pääseekö heräämöön odottamaan ja lohduttamaan? Ei tällaista huolen määrää oikein osannut edes kuvitella ennen kuin sai omia lapsia. Yhtäkkiä sairaalan heräämökin tuntuu kauhukammiolta kivuissaan vaikeroivine potilaineen ja kiireisine hoitajineen. Ja oma lapsi siellä kaiken keskellä, tokkuraisena ja hädissään. Voi ei!
A oli lääkärissä kyllä hurjan reipas ja sai kehuja hyvästä yhteistyöstä. Eiköhän kaikki suju itse operaatiossakin ihan mallikkaasti.
Tässä pari kuvaa eiliseltä. Vaikka ulkona paleleekin julmetusti, niin on siellä vaan niin ihmeen kaunista!







22.1.14

Väsy

Mitä meninkään selittämään arjen ihanuudesta... Tänään on kaikkia väsyttänyt jostain syystä ihan älyttömästi. Lapset on känkänneet vuorotellen ja yhtäaikaa. L:llä on meneillään kai joku vaihe, yhtään ei viihdytä lattialla. Eikä sitterissä. Eikä sylissä. Ruoka ei maistu. Eikä uni, ei päivällä eikä yöllä. (Voi siis arvatakin ettei oma jaksamisenikaan ole huippuluokkaa). Ruoan syöminen oli A:llekin tänään poikkeuksellisesti yhtä kiljumista, eikä jälkkärinä ollut unelmatorttukaan auttanut kuin hetken. Kun oli aika lähteä kerhoon, ei A:lle kelvannut apu eikä itse pukeminen. Kypärämyssy oli vääränlainen, villapaidassa tuli hiki ja kaikki oli huonosti. Jätin tytön hetkeksi rauhoittumaan eteiseen ja painelin makkariin pukemaan ja syöttämään L:llää ennen lähtöä. Vähitellen eteisessä hiljeni. Hipsin katsomaan mikä on tilanne. Jaaha. Siellähän se A kuorsasi keskellä lattiaa. Peittelin A:n sänkyynsä ja pirautin kerhotädille, että skipataan tämänpäiväinen. L oli sillä aikaa nukahtanut myös, joten pötkähdin itsekin lepäämään ja nukuttiinkin koko sakki yli tunnin päikkärit. Taidettiin tosiaan olla levon tarpeessa.



No tietysti heti tulee hyväntuulinen söpöilyilme kun yrittää ottaa kuvaa vielä hetki sitten pää punaisena kiljuvasta lapsesta. 

20.1.14

Arki kuinka sua kaipasinkaan

Juhlamaratonin jälkeen arjestakin osaa taas nauttia ja ne ihan tavalliset päivät kotona tuntuu ihanan rauhallisilta ja kiireettömiltä. A:kin on viikon aikana sanonut moneen kertaan "Onpas kiva olla kotona".
Kaikessa touhotuksessa olen unohtanut tehdä L:n 7 kk postauksen. Mutta kohtahan on jo 8. kuukausi täynnä. Ehkä teen siitä sitten erityisen muhkean ja seikkaperäisen selvityksen.

Ollaan oltu aikaamme edellä, meillä on Muumin juhlavuoden teemaa ollut jo vuosia! 

































Meille tuo lötiekids on ihan uusi tuttavuus. Koko on 6-7v, mutta hihoja kääräisemällä se menee hienosti tunikana ja mahtuu parhaassa tapauksessa vielä kouluiässäkin. Materiaali on laadukkaan oloista ja herkkä kuosi miellytti sekä äitiä että tytärtä. Taidetaan tehdä hankintoja merkiltä tulevaisuudessakin.

17.1.14

Näistä tykkään nyt

Se on taas iskenyt. Kodin uudistusvimma. Tekee mieli saada kaikkea uutta ja ihanaa. Oleilen niin paljon lasten kanssa kotona, että näkymät alkaa helposti kyllästyttää. Kerkeää tuijottamaan niitä ihan väärän värisiä verhoja ihan liian kauan. Tulee pakottava tarve tehdä asialle jotain. Houkutuksia riittää. Tässä muutamia tämän hetken suosikkeja. Nämä on saatava, kertakaikkiaan!










Matto, lamppu ja penkki - Ellos
Karhuprintit -  Julia Pott / Etsy
Talot - POAST / Etsy
Lettikuvioinen kangas - Thistle and fox / Etsy

16.1.14

Jäisiä saippuakuplia

Tänään käytiin kokeilemassa jäätyykö saippuakuplat ihan oikeasti pakkasessa. Tulos: Jäätyy. Tai siis ainakin osa jäätyy. Kovemmalla pakkasella luultavasti vielä paremmin. Eikä! Oon niin innoissani, tätä me tullaan tekemään koko talvi! Voisin ehkä kokeilla jotain muitakin siistejä jääprojekteja. Ilo irti kylmyydestä!




15.1.14

Tammikooma

Huhhuh. En tiedä tulenko ikinä tottumaan ikinä tuohon joulu-uusivuosi-A:n synttärit -putkeen. Olen koko tammikuun ollut jossain ihmeellisessä tilassa, en meinaa saada mitään tehdyksi, vaan hyörin niitä näitä, yritän asennoitua arkeen ja saada edes normaalit kotiaskareet tehdyksi. Tietenkin tämä kohta kahdeksan kuukauden yösyöttäminen saattaa tuoda oman lisänsä nuutuneeseen oloon.
Ainakin osittain näistä syistä kirjoittelu ja kuvaaminen on viimeaikoina jäänyt hävyttömän vähälle. Ei ole paljon inspiroinut ottaa kuvia pimeistä pölyisistä nurkista, kun päivänvaloa riittää suunnilleen vartiksi ennen kuin ilta alkaakin jo hämärtää. Mutta nyt lupaan alkaa yrittää olla aktiivisempi. Nyt kun tuo sääkin on niin kirpakka ja kaunis ja suorastaan anelee ottamaan kuvia talvisista leikeistä ja retkistä, niin kenties saatan jopa pitää lupaukseni.

Kirjoitan tätä blogia lähinnä itselleni muistoksi ajasta kun lapset olivat pieniä (muutenhan se kaikki vaipuu autuaasti unholaan univelan hämärtämän muistini takia). Kun tätä kuitenkin joku muukin itseni lisäksi lukee, tekisi mieli kirjoittaa jotain järkevääkin välillä. En vain oikein osaa sanoa mitä ihmiset haluaa lukea?  Itse ainakin luen blogeja saadakseni inspiraatiota kauniista kuvista ja vertaistukea hauskoista, aidoista ja elämänmakuisita jutuista.
Eli jos jollain on joku hyvä idea tai muuten vaan palautetta annettavana, antaa tulla vaan kommenttia!




10.1.14

A 3 v.

Kun A syntyi, näytti ulkona ihan toisenlaiselta kuin nyt. Kuulin jostain, että silloin oli lumisin talvi sataan vuoteen. Kyllä sitä lunta riittikin. Neljänkymmentäyhdeksän tuntia kestäneen synnytyksen jälkeen oli syliini annettu pieni tyttö. Meistä oli tullut vanhempia! Hipsuteltiin pöllämystyneenä öisen sairaalan pimeitä käytäviä perhehuoneeseen ja yritettiin malttaa nukkua edes pari tuntia ennen aamua. Olisi kannattanut, sillä sen yön jälkeen en saanut tilaisuutta nukkua kokonaisia yöunia lähes puoleentoista vuoteen.
A oli hieman haastava vauva. Vältyttiin kyllä sairastelulta ja allergioilta, ruokakin maistui hyvin. Vähän liiankin hyvin, A olisi nimittäin syönyt koko valveillaoloaikansa ja mieluiten vähän nukkuessaankin. Ja se nukkuminen. Se oli kevyttä, katkonaista, alkoi ja päättyi itkuun. Lopulta vähän meidän kaikkien itkuun. Kun nukkuminen oli hankalaa, tuli kaikesta hankalaa. A oli väsynyt ja kitisi. Itse olin väsynyt enkä olisi jaksanut kitinää.
Oli toki niitä hyviäkin päiviä. Ja mitä vanhemmaksi A tuli ja mitä paremmaksi lapsen oma tekeminen kehittyi, sitä enemmän tilanne alkoi helpottamaan. A oppi kävelemään ja puhumaan ennen vuoden ikää. Unikoulukin alkoi tepsimään ja sen myötä kaikkien olo parani.
A:sta paljastui iloinen, eloisa, herkkä tyttö, jolla on mieletön huumorintaju ja hämmästyttävän hienostunut eläytymiskyky. A nauttii saduista, loruista ja lauluista ja keksii niitä jatkuvasti itsekin. A:n kanssa voi käydä hyviä keskusteluja lähes aiheesta kuin aiheesta, verbaalisesti lahjakas tyttö on hyvä kuvailemaan ajatuksiaan ja nimeämään tunteitaan. Olen myös iloinen, että A on reipas syömään, eikä nirsoile oikeastaan koskaan. Saan usein kuulla kehuja hyvästä ruoasta ja lautanen syödään tyhjäksi. Toki herkut maistuu ihan niin kuin kelle tahansa, mutta parhaiten tuntuu menevän ihan kunnon ruoka. Sushit ja intialaiset syödään siinä missä muutkin.
Nyt kolmen vuoden ikään päästyä uhma on iskenyt kunnolla päälle. Tilannetta helpottaa hyvä keskusteluyhteys ja ehkä A:n nykyisin melko säyseä luonne. Olen oikeastaan tosi tyytyväinen, että tämä herkkä ja välillä vähän ujonpuoleinen lapsi osoittaa vahvaa tahtoa ja rohkeutta ilmaista tunteitaan. Toistaiseksi vieraskoreus on pysynyt vielä ihan hyvin yllä, eikä kovin montaa kaupparaivaria ole tullut vastaan. Mutta kyllä niidenkin uhka alkaa häämöttää, sen verran tomerasti nykyään kiukkujalka polkee.
Siskolleen A on hellä ja huolehtivainen. Välillä tekisi mieli halailla vähän liiankin rajusti ja kyllä joskus jalat huitoo muka vahingossa juuri pikkusiskon suuntaan, mutta pääasiassa A on L:lle hurjan kiltti. Naurattaa ja höpsöttelee, halaa ja pussaa, jakaa lelut ja haluaa auttaa syöttämisessä.
Vaikka joskus tuleekin hetkiä, että tekisi mieli laittaa ovi kiinni eikä tulla ikinä ulos, en kyllä oikeasti mihinkään tätä kaikkea vaihtaisi. Voi näitä meidän tyttöjä!

Ensimmäiset hetket
1 v
2 v
3 v!



5.1.14

A:n syntymäpäivät part l

Tänään vietettiin A:n syntymäpäiviä. Aamulla oltaisiin herätetty A laululla ja tuomalla aamiainen sänkyyn, mutta A tietysti hyppäsi pirteänä ylös ennen kuin kumpikaan meistä oli kerennyt edes harkitsemaan heräämistä. Niimpä laiteltiin aamiainen ihan pöytään vaan ja laulettiin ja lahjottiin sen jälkeen. A sai meiltä repun, jonka sisällä oli pieni sievä termari, kamomillateetä, "varavaatteita" ja vähän herkkueväitä.
Viime vuonna järkkäsin vain yhdet synttärit, eli kaverit ja sukulaiset paukahti meille kaikki samalla kertaa. Tämän vuoden aikana A on kuitenkin saanut niin monta uutta kaveria, että päätin suosiolla pitää kahdet juhlat.
Tänään siis vieraina oli lasten isovanhemmat, sekä mun ja Kellosepän siskot miehineen. Tarjolla oli kakkua ja mariannemarenkeja, mummi ja mummo olivat leiponeet suolaiset piirakat. A sai ihania lahjoja ja viihtyi tietysti muutenkin hyvin herkkujen äärellä ja monen viihdyttäjän ympäröimänä. Kaikkiaan juhlat olivat siis oikein onnistuneet.
Nyt järjestely jatkuu ja kerään voimia huomiseen, kun meidän kerrostalokolmioon saapuu seitsemän lasta vanhempineen ja pari muutakin juhlijaa. Tiedossa tiivistä tunnelmaa ja hirveä määrä jätskiä!





Joululahjaksi saatu lääkärinlaukku on ahkerassa käytössä